Logistiikan ongelmien ratkaisija

Kontin punnitus

Jätä yhteydenottopyyntö

Kontin punnitus tarkasti ja luotettavasti

Kontin punnitus on tärkeä osa logistiikkaketjua, sillä kuljetuksissa on otettava huomioon konttien painorajat. Me puramme, lastaamme ja punnitsemme kontit sisämaassa satamatason välineistöllä ja laadulla.

Miksi kontin punnitus on tärkeää?

1.6.2016 alkaen Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO päivitti kansainvälistä SOLAS (Safety of Life At Sea) sopimusta. Uuden sopimustekstin mukaan kontin laivaajan on ilmoitettava kontin vahvistettu bruttomassa VGM (Verified Gross Mass) kirjallisesti aluksen päällikölle tai hänen edustajalleen, sekä sataman terminaalin edustajalle ennen ahtaamista.
Oikea VGM-tieto mahdollistaa laivan lastauksen turvallisesti ja vähentää merkittävästi virhelastauksista johtuvia kuljetusvahinkoja.

Ota yhteyttä

VGM-punnitus onnistuu myös sisämaassa

Me olemme sisämaassa toimiva logistiikka-alan yritys, joka tarjoaa satamatason palveluita. Kontin punnitus onnistuu varmasti ja luotettavasti, sillä meillä on oikeanlainen kalusto ja ammattitaito sen toteuttamiseen. VGM-punnituksesta selviää tavaran paino, sidonta-, pakkaus- ja tuentamateriaalien paino sekä kontin taarapaino. VGM tarkoittaa kontin bruttomassaa.

Kontti voidaan punnita myös satamaterminaalissa, mutta siihen ei ole aina tarjolla mahdollisuutta. Lisäksi terminaalit voivat ruuhkautua.

Pyydä tarjous

Miksi juuri PP-Logistiikka?

Kontin käsittely, kuten punnitus, lastaus ja varastointi on tehtävä huolella, jotta tavaran kuljettaminen on turvallista ja määräysten mukaista. Sen vuoksi yhteistyökumppaniksi kannattaa valita joustava ja luotettava ammattilainen, jolla on laadukas kalusto jokaiseen logistiseen tarpeeseen. Olemme pakkaamisen ja logistisen suunnittelun ammattilaisia, joten etsimme jokaiselle asiakkaallemme parhaat ja kustannustehokkaimmat menetelmät.

Jätä tarjouspyyntö

Me olemme PP-Logistiikka

Suunnittelun ja toteutuksen asiantuntija — meiltä saat yksilöidyt logistiikka- ja pakkausratkaisut ilman koko- ja painorajoja. Palvelemme projekti- ja sopimusasiakkaita.

PP-Logistiikka Oy

Puh. (03) 312 35200
info@pplogistiikka.fi

Asiakkamme kertovat

Trussmatic

”Meillä on yhteinen taulukko, jota molemmat puolet täyttävät. Pidämme myös säännöllisesti yhteisiä palavereja, niin molemmat osapuolet osaavat varautua tulevaan. Pakkaaminen kehittyy koko ajan, jolloin konttien tarvetta saadaan pienemmäksi.” 

Lue lisää

Combi Works

”Palvelu on ollut ripeää ja tavarat ovat tulleet ennätysajassa. Muutamassa ongelmatilanteessa PP on myös auttanut paljon. Ei voi kuin kiittää heidän palvelukykyään.”

Lue lisää

Valmet

Yksi PP-logistiikan tyytyväisistä, pitkäaikaisista asiakkaista on Valmet. Vuosien varrella yrityksillä on ollut lukuisia yhteistyöprojekteja, joiden varastoinnissa ja pakkaamisessa on hyödynnetty PP-logistiikan palveluita.

Lue lisää
Copyright © 2024 PP-Logistiikka Oy
Jätä yhteydenottopyyntö