Logistiikan ongelmien ratkaisija

Wild Wheels Oy

Pitkäaikaista kumppanuutta, josta kaikki osapuolet hyötyvät.

Kuljetusyritys Wild Wheels Oy on tehnyt PP-Logistiikan kanssa yhteistyötä vuosien ajan. Wild Wheels on vuonna 1989 perustettu yritys, joka on erikoistunut osa- ja kokokuormien kuljetuksiin sekä erikoiskuljetuksiin Suomessa ja Euroopassa.

Yhteistyön ansiosta PP-Logistiikka pystyy tarjoamaan asiakkailleen pakkaus- ja varastointipalveluiden lisäksi kokonaisuuden, joka sisältää myös kuljetuksen.

“PP-Logistiikalta ollaan meihin yhteydessä ja kysytään kuljetukselle hintaa. Tämän jälkeen PP-Logistiikka voi antaa asiakkailleen kokonaistarjouksen, johon on laskettu mukaan myös kuljetuskustannukset”, kertoo Wild Wheels Oy:n toimitusjohtaja Marko Ojala.

“Meillä on monipuolinen kalusto, joten pystymme hoitamaan ison osan PP-Logistiikan kuljetustarpeista”, Ojala lisää.

Toimivaa yhteistyötä vuosikausia

“On mukavaa, kun on tuttuja ihmisiä, joiden kanssa työskennellä. Se lisää luottamusta ja helpottaa asioita, kun tunnemme talon tavat molemmin puolin”, Ojala sanoo.

PP-Logistiikka ja Wild Wheels sijaitsevat vain muutaman kilometrin päässä toisistaan.

“Myös se helpottaa yhteistyötä, kun olemme lähekkäin. Ei tarvitse tehdä isoa lenkkiä, kun lähdemme lastaamaan tavaraa kuljetusta varten”, Ojala kertoo ja jatkaa:

“Koen, että vuosia kestänyt yhteistyö on vahvuus. Luottokumppanit ovat liiketoiminnan runko ja usein myös pelastus. Se tuo varmuutta, että töitä riittää, vaikka välillä olisi hiljaisempia aikoja.”

Hyvästä kumppanista kannattaa pitää kiinni

Ojala on sitä mieltä, että jos on löytynyt hyvä yhteistyökumppani, siitä kannattaa pitää kiinni.

“Monet yritykset toimivat nykyään hinta edellä ja kilpailuttavat ja vaihtavat yhteistyökumppaneita jatkuvasti. Itse ajattelen, että se olisi raskasta. Pitkäaikainen kumppani on siitä hyvä, että tietää heti, millä hinnalla palvelun saa ja voi luottaa siihen, että homma toimii.”

Ojala on yhteistyöhön PP-Logistiikan kanssa tyytyväinen ja toivoo, että kumppanuus jatkuu myös tulevaisuudessa.

“Olen tykännyt yhteistyöstä kovasti, sillä kaikki on toiminut erittäin hyvin. Kaikesta on pidetty kiinni, mistä on sovittu. Lastaukset ja purut tapahtuvat nopeasti, sillä PP-Logistiikalla on töissä erittäin ammattitaitoista väkeä. On helppoa tehdä yhteistyötä, kun tietää, että homma toimii ja rahaliikenne kulkee.”

Ojala kiittelee PP-Logistiikkaa joustavasta yhteistyöstä.

“Tällaisessa kumppanuudessa kaikki osapuolet voittavat, myös loppuasiakas, joka saa kaikki palvelut samasta paikasta”, hän summaa.

Copyright © 2025 PP-Logistiikka Oy
Jätä yhteydenottopyyntö